‘Jälleen uutinen, jonka sanat ymmärtää mutta jonka todellisuus jää hämäräksi.’

Suurin piirtein näin eräs Facebook-ystäväni kommentoi artikkelia, joka kertoi amerikkalaisräppäri Kanye Westin erikoisista twiittauksista viime viikonloppuna: West korosti olevansa valtavissa veloissa ja pyysi mm. Mark Zuckerbergia tukemaan hänen hankkeitaan tähtitieteellisillä summilla.
Samalla hän valitteli sitä, kuinka amerikkalaismiljardöörit tukevat mieluummin Afrikkaan perustettavia kouluja kuin hänenlaisiaan arvostamiaan artisteja – ’aivan kuin toimillanne oikeasti auttaisitte näitä maita!’
Westin toilailu nousi mieleeni eilen, kun seurasin uutisointia hallituksen päätöksestä hakea Helsingin ja Aalto- yliopistojen irtisanotuille tukea Euroopan globalisaatiorahastolta.


Rahaston tarkoitus on tukea “globalisaation aiheuttamien maailmankaupan rakennemuutosten vuoksi työttömiksi jääneitä”ja sitä on myönnetty Suomelle aiemmin esimerkiksi Microsoftista ja STX Finlandista irtisanotuille.
Hakemusta valmistellaan parhaillaan Työministeriössä tiiviissä yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa, ja sen jättö EU:lle on suunniteltu ensi kesäksi.
Eilisen uutisoinnin ehdottomaksi helmeksi nousi TEM:in virkamiehen Antto Korhosen haastattelu, jonka Paavo Teittinen teki HS:lle. Vastaukseksi Teittisen skeptisiin kysymyksiin tukirahan hakemisen järkevyydestä tai mahdollisuudesta Korhonen summaa:

”Kansainvälinen talouskriisi on taustasyy leikkauksille, sen takia hakemus voidaan tehdä.”

Pakko myöntää, että tässä kohtaa aivoni olivat nyrjähtää ja tunnelmani vaihtelivat epäuskosta hysteeriseen hihitykseen.
Anteeksi kuinka?! Yrittääkö hallitus pokkana väittää – ihan kansainvälisellä tasolla – että nämä koulutusleikkaukset, jotka on tehty vastoin vaalilupauksia ja kaikkien kansallisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden varoituksia, ovat globalisaation pakottamia?!
Kiistatta tämä argumentti tuo uuden sävyn tähän asti kuulemaamme ‘pakkoretoriikkaan’ – joka ei oikeastaan ketään vakuuttanutkaan. Olemmehan kuulleet sikäli lukuisia vaihtoehtoisia esityksiä tavoista, joilla Suomen taloutta voitaisiin tasapainottaa.
Samoin kuin Westin twiittisekoilujen kohdalla, myös hakupäätöksestä lukeminen herätti voimakasta myötähäpeää – mitä ihmettä poliitikot sähläävät?!
Samalla uutisointi herätti hämmennystä: oliko hallituksella Westin tavoin lähtenyt mopo käsistä – vai oliko molempien kohdalla kyse huolellisesti orkestroidusta viestintästrategiasta, josta nyt näemme tarkkaan harkitun osan?

On kenties erikoista rinnastaa Suomen hallituksen toimia Westin kaltaiseen pyrkyrijulkkikseen. Kuitenkin vertaus havainnollistaa, miten poikkeuksellisia aikoja näemme Suomen tämänhetkisessä poliittisessa kentässä.

Kuulemme säännöllisesti sekä suoraan median välityksellä että oppositiopoliitikkojen some-päivityksistä, minkälaista kähmintää hallituksen toimintaan kulissien takana sisältyy – siis yleisen sähläyksen, hätiköinnin ja huonon valmistelun lisäksi.
Viime syksynä kuulimme äärimmäisen huolestuttavan esimerkin tapauksesta, jossa toimittajalta evättiin pääsy ministeriön tiedotustilaisuuteen.
Meille on kerrottu väläyksiä Stubbin pyrkimyksistä kontrolloida lehdistöä. Opetusministerimme Sanni Grahn-Laasonen lienee sisäistänyt Stubbin mediaopit hyvin – toimihan hän ennen ministeripestiään Stubbin lehdistöavustajana, heti Iltalehden uutispäällikön tehtävien jälkeen.
Toki uudenlainen viestintäkulttuuri on ollut muodostumassa poliittisella kentällämme jo hyvän aikaa. Siltikin nykytilanne tuntuu kärjistyneeltä.
Linkitetään näitä ajatuksia eiliseen uutisointiin EU-tuen hakemisesta. On kiistatonta, että uutinen päätti tavallaan tietynlaisen ’tabu-periodin’ yliopistoirtisanomisten tiimoilta.
Tätä ennenhän – Sipilän jo tutuksi tullutta tylytystä lukuunottamatta – vastuupoliitikot ja –virkamiehet ovat jatkaneet sitä vaitonaista linjaansa, jonka havaitsin analysoimalla heidän some-käyttäytymistään heti HYn ilmoitettua irtisanomisistaan.
Tästä käsin tarkasteltuna tuen hakeminen ja siitä viestiminen juuri nyt – kun pahin ärtymyksen pöly on ehtinyt laskeutua – on nerokasta. Juuri tätähän me kriitikot olemme vaatineet: että hallitus kantaa irtisanotuista vastuun.
Nyt hallitus voi esittää toimivansa täysin vaatimustemme mukaisesti. Samalla kriitikot saadaan näyttäytymään epärealismissä roikkuvina narisijoina, joille ei mikään kelpaa – kuten twiitit jälleen summaavat.

Suomi hakee EU:n globalisaatiorahastolta tukea yliopistoista irtisanottavien tukitoimiin. Apua vaikeaan tilanteeseen. #muutosturva Sanni Grahn-Laasonen ‏@sannigrahn 22h22 hours ago

Kun teemme tästä yhteenvedon, voimme todeta hallituksen, ministeriöiden ja vastuuvirkamiesten viestinnän osoittaneen eilen välittämistä, toimeliaisuutta, kriitikoiden huomioimista, sekä vahvaa katseen suuntaamista tulevaisuuteen pakottavissa olosuhteissa, joissa nykyinen toimintalinja on ainoa mahdollinen.
Viestintästrategistit 1 – kriitikot 0. Erinomaisesti pelattu!
Tarkastellaanpa sitten sekä sitä, minkälaista retoriikkaa Työministeriön ja OKMn tiedotuksesta löytyy, että sitä, miten tämä asettuu yliopistoleikkausten ja käynnissä olevan profilointikeskustelun yleiseen kuvaan.
Tässä kohtaa on aloitettava hämmennyksellä: kuinka ihmeessä hallitus luulee, että tällainen rahoitusmuoto soveltuisi yliopistojen henkilökunnan sopeuttamiseen? Ovatko poliitikot unohtaneet, ettei yliopisto ole yritys, vaan yleishyödyllinen, perustuslaillisesti määritetysti koulutusta ja sivistystyötä tekevä julkisoikeudellinen toimija? Tähän astihan tukirahaa on myönnetty vain yksityiseltä sektorilta irtisanotuille.
Tämä yksityiskohta on huomioitu viestinnässä, mm. ylijohtaja Tuija Oivo työ- ja elinkeinoministeriöstä toteaa TEM:in tiedotteessa, että

Toteutuessaan hakemus on ensimmäinen julkisen sektorin hanke rahaston kymmenvuotisessa historiassa.

Tämä tuntuu ristiriitaiselta huomioiden, että Suomi näin faktisesti edesauttaisi EUn kansallisen toimikentän laajentumista – asia, jota monet hallituksessa vastustavat. Onko hallitus aidosti harkinnut, minkälaiselle potentiaalisten hakemusten virralle tämä EU-tasolla avaa portin?
Brysselistä käsin voisi kuvitella esimerkiksi EUn maahanmuuttokriisistä kohtuuttoman taakan kantavan Kreikan julkisen sektorin tilanteen näyttävän asteen tätä Suomen itsensä aiheuttamaa massatyöttömyyttä akuutimmilta.
Tämän kirjoituksen kannalta olennaisempaa on kuitenkin se, minkälaista tukea rahastolta voidaan odottaa – sekä se, miten tämä asettuu osaksi laajempaa yliopistoihin kohdistuvaa päätöksentekoa.
TEMin tiedotteen mukaan tukea annetaan “aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, kuten erilaisiin valmennuksiin, koulutuksiin, liikkuvuuden edistämiseen, palkkatukeen ja starttirahaan.”
Tämä kuvaus kalskahtaa ikävän sopivasti viime aikaisiin pakkomielteisiin profiloida yliopistoja ja patistaa tutkijoita toimimaan yrittäjinä. Yhdessä tämä kaikki vahvistaa, että käynnissä on yliopistojen suuri rakennemuutos, kuten TEMin tiedotekin summaa.
Vaikuttaa yhä kiistattomammalta, että tämän rakennemuutoksen tavoite on muuttaa koko suomalaisen korkeakoulujärjestelmän peruspilareita: muuttaa nykyinen maksuttomuuteen ja sivistysihanteeseen pohjaava korkeakoulujärjestelmä yksityisiksi palveluntarjoajiksi, joista asiakkaat ostavat ‘tuotteita’ käypään markkinahintaan.
Tuotteet puolestaan ovat sellaisia tietoja ja taitoja, joilla on kysyntää – toisin sanoen joita voidaan suoraan soveltaa sekä ’tietojohtamisessa’ että yritysten tuotekehityksessä.
Saimme tästä tavoitteesta taas tuoreeltaan näyttöä, kun esimerkiksi Helsingin yliopistossa ulkomaalaisten lukukausimaksujen käyttöönotosta tiedotettiin, vain kaksi päivää irtisanomisuutisten jälkeen.
 
Kaiken tämän huomioiden asioista alkaa muodostua hiljalleen järkeenkäypä kuva – kuin Kanye Westin sekopäisistä twiiteistä konsanaan.

Entäpä, jos EU-tuen hakeminen onkin osin harhaa? Osa pidempikestoista strategiaa, jonka tarkoitus on nimenomaan valmistaa maaperää sille, että alamme nähdä yliopiston roolin toisin?

Että totumme siihen, kuinka yliopistoista yhä enenevästi puhutaan kuin yrityksistä – ja kuinka niitä eri byrokraattisissa prosesseissa yhä rutiininomaisemmin käsitellään yritysten rinnalla. Tällöin jopa tämän EU-tuen hakemisen varsinainen tavoite – saada tukirahaa – asettuisi toissijaiseksi. (Vaikka TEMin virkamiehet suurella luottamuksella rahan saamisesta puhuvatkin.)
Onhan tietenkin mahdollista, että kaikki tässä kirjoittamani on puhdasta fiktiota. Silloinkin kirjoitukseni on olennainen kommentti asioiden faktatilaan: se kertoo siitä, että minä – lukemattomien muiden tavoin, väitän – olen menettänyt perustavaa laatua olevan luottamuksen poliittisen koneistomme avainhenkilöihin.
Se, että käytän näin suuren ajan tällaisten salaliittoteorioiden pohdintaan, summaa, miten syväksi kuluneen vuoden aikana luottamuspulani  on kasvanut myös virkamiestoimintaa kohtaan. Tilanne tuntuu yllättävänkin ahdistavalta.

Pelkään, että tämä epäluottamuksen juopa tuhoaa jotain peruuttamatonta yhteiskuntamme yhtenäisestä pohjasta. Tähän asti luottamuksemme päättäjiimme on kuitenkin ollut kansainvälisesti korkeaa.

Jottei tämä(kään) kirjoitukseni päättyisi aivan lohduttomissa tunnelmissa, palataan hetkoseksi Hollywoodin bling-elämään.
Kaney Westin twitter-häröily on kuulemma saavuttanut sikäli vakavat mittasuhteet, että jopa hänen egomaaninen vaimonsa Kim Kardashian on kypsynyt siihen ja koko avioliitto on vaarassa – tai näin ainakin heidän PR-tiiminsä on juorulehdille kertonut.
Olisikohan meidänkin aika vetää nykytilasta omat johtopäätöksemme ja vain todeta, että tämä oli tässä!
Voi kai eroa edelleen hakea myös yksipuolisesti – ja eivätkö ylitsepääsemättömät vaikeudet kommunikaatiossa ole tälle täysin hyväksyttävä syy?
#Suominousuun!