Helsingin yliopiston viestintä lähetti eilen henkilökunnalleen kutsun tiedotustilaisuuteen, jossa esitellään yliopiston uutta konferenssitiimiä. Mainio avaus sinällään – konferensseissa on paljon työsarkaa & ne ovat valtaisan alihyödynnetty tapahtumamuoto myös tutkimuksen laajempaa vaikuttavuutta ajatellen!
Viesti sisälsi kuitenkin häiritsevän piirteen: yliopiston oman viestintätiimin rinnalla tilaisuus esitteli konferenssi-palveluyrityksen nimeltä Confedent International. Viestin sävy antaa ymmärtää, että HYn konferenssipalveluilla ja kyseisellä yrityksellä on käynnissä olevaa yhteistyötä – syntyy vaikutelma ‘preferred partner’ -suhteesta.

Tämä herätti monta kysymystä: Miksi juuri tämä yksityinen yritys on kutsuttu mainostamaan palveluitaan tutkijoille – minkälaisen läpinäkyvän kilpailutuksen kautta valikointi on tapahtunut? Onko muille alan palvelutarjoajille tulossa lähiaikoina pitchaus-tilaisuuksia – ja miksi yliopistojen tiedotustilaisuudessa ylipäätään on yrityksiä puffaamassa itseään?

Ainakaan yrityksen sivuilta ei löydy HYn logoa yhteistyökumppanina – onko yhteistyökumppanuus siis virallisesti määritetty vain ollaanko tässä hiipimässä toiminnan ytimeen takaoven kautta? Huhujen mukaan kerta ei olisi HYn viestinnässä & yhteiskuntasuhteissa ensimmäinen.
Toki yksittäinen infotilaisuus on vain nyanssi käynnissä olevassa yliopistojen murroksessa. Kuitenkin se havainnollistaa niitä hienovireisiä prosesseja, joilla yritysyhteistyö hiipii yhä enenevästi yliopistojen ytimeen. Ja valitettavasti, näin tuntuu, yhä useammin vailla mitään läpinäkyvyyttä tai keskustelua.

Eikä kyse lopulta ole mistään vähäisestä asiasta, kun tutkimusprojektien viestintä- ja ‘impact-budjetit’ jatkuvasti kasvavat. Päin vastoin – kyseessä on valtaisa potentiaalinen markkina, jossa kaiken lisäksi ei ole lainkaan olemassa olevaa kilpailua!

Toki pitkälti siksi, ettei koko markkinaakaan ollut vielä hetki sitten olemassa. Olihan ‘vanhoina hyvinä aikoina’ konferenssien järjestäminen yliopiston ydintoimintaa – vaikka tämä realistisesti usein tarkoittikin ylityöllistettyjen koordinaattoreiden ylipitkiä työpäiviä ja haparoiden tehtyjä tilavarauksia.
Tätä taustaa vasten yliopiston konferenssitiimin ammattimaistuminen on lämpimän tervetullutta. Ongelma on vain tämä: jälleen kerran toteutuksessa nostetaan esille yliopistomaailman ulkopuolisia toimijoita – konferenssijärjestämisen ammattilaisia, joilla ei ainakaan omien nettisivujensa mukaan ole mitään erityisosaamista, kenties ei kiinnostustakaan, tutkimusmaailmaa kohtaan.

Ja tässä kohtaa me kaikki häviämme!

Tutkimukselliset konferenssit menettävät yhä enenevästi erityisluonnettaan, muuttuen vain yhdeksi massatapahtumaksi, bisnekseksi muiden rinnalla – kuten maailman suurimmissa tiedekonferensseissa on yhä enenevästi tapahtunut.
Sinällään vastaavan kehityksen rantauttaminen Suomeen ja nimenomaan Helsingin yliopistoon näyttäytyy vain yhdeltä loogiselta lisäaskeleelta siinä strategisessa profiloitumiskiimassa, joka nyt riehuu valtoimenaan.

Kiistatonta kuitenkin on, että tutkija tuntee tässä kaikessa olevansa yhä vähemmän kotonaan. Olevansa yhä vähemmän tervetullut.

Täsmälleen kuten nekin random-tutkijanplantut, jotka viime viikon perjantaina värjöttelivät tihkusateessa Tiedekulman ulkopuolella odottelemassa kutsuvierasavajaisten loppua ja ovien avautumista suurelle yleisölle – samaan aikaan, kun Demokset, Yhteismaat ja muut yliopistomaailman ulkopuoliset toimijat skoolailivat uuden talon tyylivalaistuksen loistossa drinkkilipuillaan.
Voiko ‘uuden yliopiston’ ydintä enää selkeämmin summata.