Rami Saarela peräänkuuluuttaa 16.12 Mainonnassa ja Markkinoinnissa tutkijoita täyttämään yliopistojen tärkeää ‘kolmatta tehtävää’ eli astumaan esiin sosiaalisessa mediassa ja ottamaan kantaa.
Todella tärkeä kannanotto – mutta omalta kohdaltani vakuutan, ettei syy läheskään aina ole tutkijassa!

Sen sijaan ongelma on akateemisen kentän sisäinen arviointijärjestelmä, joka pahimmillaan rankaisee tutkijaa suoraan siitä, jos hän tekee muuta kuin keskittyy akateemisen maailman arvostamiin kapea-alaisiin suorituksiin, toisin sanoen kansainvälisten vertaisarvioitujen artikkeleiden kirjoittamiseen.

Valitettavasti minulla on tästä – monen muun tutkijan tavoin – omakohtaisia kokemuksia edelleen avoinna olevan dosenttihakemukseni käsittelystä. Olen ‘kohtuullisen’ aktiivinen tutkija somessa – tai suoraan sanottuna yksi hypomaanisimmista, joita omalla tieteenalallani antropologiassa tiedän.
Kommentoin ajankohtaisia asioita aktiivisesti päivittäin Facebookissa, minulla on sekä tämä oma blogi, Twitter– että Instagram-tilit, kommentoin yliopistokriisiä päivittäin Vallataan375-Facebook-sivun kautta, ja samaten ajoittain kirjoitan myös sen blogiin.
Lisäksi olen perustanut kollegani Julie Billaudin kanssa syksyllä 2013 sivuston allegralaboratory.net. Sivusto kasvoi nopeasti kenties maailman johtavaksi antropologian alan blogiksi. Tällä hetkellä sivusto on julkaissut liki 600 juttua yli 200 ammattitutkijalta, ja sen lukijamäärä on ylittänyt 300 000. Sivustolla on tietenkin myös aktiiviset Facebook-sivut, Twitter-tili sekä Instagram.
Omia juttujani on luettu pelkästään Allegralaboratoryn kautta vähintään 15 000 kertaa – tarkkoja lukuja en tiedä, koska numeeriset mittarit eivät ole minulle niin tärkeitä. Sen kuitenkin tiedän, että minut nykyään googlataan liki päivittäin.
Niin ja olenhan vielä tuoreen AntroBlogin toinen päätoimittaja – jolla on samaten muukin some-presenssi – sekä Allegra Lab Hkin puheenjohtaja, jolta löytyy someväyliä myös.

Yhteenvetona voisin todeta, että vähintäänkin vastaan Rami Saarelan haasteeseen.

Faktaa kuitenkin on, ettei mikään edellä mainitusta vaikuta akateemisissa arvioinneissa mitenkään – ainakaan sellaisissa arvioinneissa, joissa mitataan ‘vakavasti otettavaa tieteellistä asiantuntijuutta’.
Omalla kohdallani tämä näkyy juuri dosentuurihakemuksessani, joka vuoden odottelun jälkeen on edelleen avoin. Tokihan ‘kolmas tehtävä’ on dosentuurihakemuksen arvioinnissa mukana retorisella tasolla – tutkijan tulee mm. selvittää tätä yliopistoportfoloiossaan.
Kuitenkaan tämä kaikki ei aidosti paina mitenkään, sillä loppupeleissä ‘kolmas tehtävä’ ei ole tieteellisen pätevöitymisen mittaamisessa olemassa edes kategoriana eikä sitä sisällytetä mitenkään tieteellisestä tuotannosta tehtyihin asiantuntijalausuntoihin.

Dosentuurin myöntämiseen, ainakin omassa tapauksessani, vaikuttaa ainoastaan 10 tieteellisen julkaisun lista.

Tässäpä siis ongelman ydin: jotta tutkijat voivat edetä pätevöitymisen tiellä – ja täten myös akateemisessa hierarkiassa tai ylipäätään saada rahoitusta – heillä ei yksinkertaisesti ole varaa minkäänlaiseen ‘kolmannen sektorin’ toimintaan.
Ironista kyllä yliopistokriisi on alusta lähtien ollut kaiken tämän somepuuhailuni keskeisiä teemoja. Allegralaboratoryssä olemme käsitelleet teemaa niin erityisten teemaviikkojen kuin yksittäisten postausten kautta. Viime helmikuussa lanseerasimme sivuston uudelleen ja käsittelimme tuolloin suoraan uusien tutkijoiden vaikuttamismahdollisuuksia julkaisualustojen sekä journalismin kriisin kautta. Tänään puhumme teemasta AntroBlogissa.
Nykytila on yksi syy omaan yliopistoprotestiini – ja jollei tätä pian muuteta, tutkimuskenttä marginalisoi oman relevanttiutensa entistä pahemmin.
Ja kyllä: kirjoitan tätäkin ‘kolmannen sektorin’ kannanottoa kasvattaen koko ajan riskiä, etten ikinä enää saa tutkimusrahoitusta. Aivan ehdottomasti minun pitäisi käyttää myös nämä minuutit vertaisarvioidun kansainvälisen tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen!

Tässäpä siis ongelman ydin – ja ken tämän ongelman ratkaisee, ansaitsee vähintäänkin papukaijamerkin!

Tosin oma kyyninen mieleni ajattelee, ettei tämä kaikki ole aivan sattumaa – ja poliitikkojen viime aikaiset vähättelevät heitot tutkijoista puhuvat samaa kieltään. Mutta jatketaan tästä toisella kertaa.