Kultturishokin tuolla puolen #Jozi

Aika kuluu vauhdilla, ja olemme selkeästi yli matkamme puolivälin: vajaat kaksi viikkoa on takana, reipas viikko edessä. Alun shokin jälkeen arkemme ja olemisemme ovat normalisoituneet, ja rutiinit asettuneet ainakin jonkinlaisiin uomiin.

Vakaa aikomukseni oli kertoa tämänkertaisessa postauksessani vihdoin työstäni; siitä perimmäisestä syystä, jonka vuoksi olemme koko porukka matkustaneet tänne 15 000 kilometrin päähän.

Huomaan kuitenkin tekstiä aloittaessani, että tämäkin teksti taitaa keskittyä toiseen teemaan: ensipäiviämme leimanneeseen shokkiin.

Continue reading

Palvelustytön päivä #Jozi

Aurinko alkaa vähitellen kajastaa kukkuloiden takaa, ja horisontti vaalenee. Yksitellen tähdet sammuvat taivaalta, eikä autojen ajovaloja enää erota. Pikkubussin istuimet ovat täynnä, sisällä on koleaa. Lämpöasteita on alle kymmenen. Kestää vielä tunteja ennen kuin aurinko alkaa lämmittää. Matkustajat nuokkuvat istuimillaan puoliunessa.

Herätys oli varhain, pian aamuneljän jälkeen. Pukeuduttuaan palvelustyttö laittoi unisen taaperonsa selkäliinaan. Lapsi jatkoi untaan hoitopaikkaan asti. Pikaisten hyvästien jälkeen palvelustyttö kiirehti taksille. Pysäkillä oli muitakin odottamassa.

Tänään kyyti saapui ajoissa; liian usein se viivästyy, kun pikkubussi väsähtää tien laitaan. Auto on nähnyt kilometrejä paljon, moottorin parhaat päivät ovat jo takana. Toisinaan matkan keskeyttää puhjennut rengas. Onneksi tänään kumpikaan ei vaivaa.

Continue reading

Ihmisiä katsomassa – ensivaikutelmia osa 2 #Jozi

Ensimmäinen kolmesta Johannesburgin viikonlopustamme on takana, ja on sopiva aika jakaa tarkempia vaikutelmia kaupungista – ja sen ihmisistä. Kuten edellisessä postauksessani vihjasin, pääsin perjantaina työnkin makuun: sain sekä hoidettua Witwaterstranding yliopiston (uskomattoman mutkattomat) vierailututkijan muodollisuudet että järjestettyä ensimmäisen kenttätyöhöni liittyvän tapaamisen. En kuitenkaan jaa niistä nyt enempää. Asettaudutaan ensin kunnolla aikaan ja paikkaan, myös virtuaalisesti, ja ryhdytään sitten hommiin!

Miltä näyttää tällaisen kokemuksen perusteella Joburg – tai ’Jozi’, kuten kaupungin yksi monista lempinimistä kuuluu? Mitä osuu silmään tästä vuoden 2015 kuumimmasta matkakohteesta (Rough Guide), kun katsoja on antropologi ja yhteiskuntatieteilijä sekä lisäksi varhaiskeski-ikäinen äiti?

Continue reading

Kuin Kalifornia ripauksella Intiaa – ensivaikutelmia #Jozi

‘Piirrä talo’, oli yksi ensimmäisiä ohjeita, joita aikanaan sain kenttätyön tekemiseen antropologian professori Jukka Siikalalta. Konkreettisesti ohje tarkoittaa – kyllä, fyysisen talon piirtämistä, mutta laajemmin – kentälle saapumisen herättämien ensivaikutelmien tarkkaa dokumentointia. Ohjeen ydin on yksinkertainen: uuden tulokkaan katse rekisteröi yksityiskohtia, joille kentän hyvin tunteva havainnoija on sokea.

Toisin sanoen vaikka kokenut katsoja näkee kentässään runsaasti sellaista, jota uusi tulokas ei tavoita, näitä ensivaikutelmia hän ei koskaan pysty jäljittämään. Suuri osa ensivaikutelmista saattaa olla pinnallisia ja epäolennaisia. Kuitenkin mukaan voi piiloutua sellaista, joka osoittautuu myöhemmälle analyysille keskeiseksi. Siksi tutkijan on tärkeä muistaa kunnioittaa ensihetkien havaintojaan ja istua tunnollisesti alas dokumentoimaan ne.

Tässä hengessä haluan jakaa ensimmäisiä kokemuksiamme Johannesburgista – vaikka fokukseni täällä onkin tutkimusprojektini vuoksi selkeästi kohdennettu eikä sinällään suuntaudu paikalliseen elämänmenoon laajemmin.

Continue reading

Perhosia vatsanpohjassa = matkavalmisteluja, suuntana Afrikka!

Huomenna tähän aikaan olemme koneessa, varmaan aika väsyneinä mikäli aiemmat lähdöt antavat mitään osviittaa. Olemme juoksennelleet ympäriinsä kodissamme täyttämässä matkalaukkuja samalla miettien, mitä kaikkea voimmekaan kolmen viikon aikana tarvita.

Kannattaako mukaan ottaa allergialääkkeitä, mikäli hyttyset purevat yöllä? Vai onko niitä järkevämpää ostaa paikan päältä? Toimivatko paikalliset allergialääkkeet paremmin paikallisiin ötököihin? Vai onko hydrokortisoni vain hydrokortisonia – missä päin maailmaa vain?

Nämä kysymykset ovat sinällään aika viattomia, arkipäiväisiä. Kuitenkin niiden tausta on värittynyt: olemme lähdössä Afrikkaan. Tuohon valtavaan tuntemattomaan, joka – tiedän kyllä – ei ole mikään yksi maa, kuten arkikieli usein antaa ymmärtää.

Continue reading

’Globalisaation irtisanomat’ ja muita viestintästrategioita

‘Jälleen uutinen, jonka sanat ymmärtää mutta jonka todellisuus jää hämäräksi.’

Suurin piirtein näin eräs Facebook-ystäväni kommentoi artikkelia, joka kertoi amerikkalaisräppäri Kanye Westin erikoisista twiittauksista viime viikonloppuna: West korosti olevansa valtavissa veloissa ja pyysi mm. Mark Zuckerbergia tukemaan hänen hankkeitaan tähtitieteellisillä summilla.

Samalla hän valitteli sitä, kuinka amerikkalaismiljardöörit tukevat mieluummin Afrikkaan perustettavia kouluja kuin hänenlaisiaan arvostamiaan artisteja – ’aivan kuin toimillanne oikeasti auttaisitte näitä maita!’

Westin toilailu nousi mieleeni eilen, kun seurasin uutisointia hallituksen päätöksestä hakea Helsingin ja Aalto- yliopistojen irtisanotuille tukea Euroopan globalisaatiorahastolta.

Continue reading

RIP – Helsingin (sivistys)yliopisto!

Olen harvoin päättänyt työpäivääni yhtä ahdistavissa tunnelmissa kuin eilen – vaikkeivät HYn irtisanomiset suoraan minua koskekaan. Epäsuorasti ne koskevat jokaista tutkijaa sekä suomalaista, väitän.

Irtisanomiset osoittavat, että olemme tulleet tilanteeseen, jossa ‘johto’ – niin yliopistojen kuin poliittisten positioiden tasolla – ei katso olevansa millään tavoin tilivelvollinen ‘alaisilleen’.

Continue reading

Missä viipyy OPMn kansliapäällikön kannanotto?

Yle uutisoi tänään, että Opetusministeriö harkitsee tohtorilinjausten muuttamista – vihdoin, tohtoreiden työttömyyden jatkettua kasvuaan 15 vuotta putkaan. Kysyin itse viime viikolla HS-mielipiteessä, miksi tohtoreita haluttiin kouluttaa niin paljon.

Nyt kysyn suoraan: missä viipyy Opetusministeriön kansliapäällikön Anita Lehikoisen vastaus?

Continue reading