Anna Erkkilä – Finpron Senior Advisor – kirjoitti 26.5.2015 Kehitys-lehdessä, että ‘köyhyyden vähentäminen saa olla myös hyvää bisnestä.‘Kansainvälistä oikeutta ja nykyaikaista ihmisoikeusilmiötä yli vuosikymmen tutkineen oikeusantropologin on pakko kysyä: hyvää bisnestä kenelle?

Länsimaille, jotka sitä aktiivisesti luovat – vai kehitysmaille, jossa bisnestä käydään? Kenelle näiden maiden sisällä? Köyhille, joiden aseman parantamisella bisnestä oikeutetaan – vai kehitysmaiden vauraille väestönosille, jotka jo nyt nauttivat maiden äärimmäisten tuloerojen eduista monin tavoin?
Erkkilän tekstiin sisältyy valtavasti sellaista bisnes-hypeä, joka heijastelee tämän ajan kasvuun nojaavaa hurmoshenkeä. Sitä samaa, joka tuoreen hallitusohjelman valossa tuntuu yhtä kuristavammalta.
Kuten suurin osa tätä eetosta levittävistä, ei myöskään Erkkilä pysähdy – ainakaan tässä tekstissä – pohtimaan, voiko tämä ‘hyvä bisnes’ lisätä kehitysmaiden tuloeroja, ympäristöongelmia jne. Sen sijaan hän toteaa:

“Kehitysyhteistyöllä pyritään köyhyyden vähentämiseen ja liiketoiminnalla pyritään tekemään rahaa. Onneksi näitä asioita ei enää nähdä toisilleen vastakkaisina, vaan erilaiset näkökulmat kehitysliiketoiminnasta ja aid-for-trade-toiminnasta ovat lähentyneet toisiaan. Tavoitteena on rakentaa liikekumppanuuksia ja uusia innovaatioita, kehittää yksityissektoria sekä vahvistaa kehitysmaiden taloutta.”

Usein tässä kohtaa nostetaan esiin ns. Kiina-ilmiö, jonka mukaan yleinen varallisuuden kasvu on hyödyttänyt myös köyhimpiä yhteiskuntaluokkia. Sen sijaan ei mainita sitä ikävää tosiseikkaa, ettei Kiina-ilmiö ole globaali – suurimmassa osassa köyhiä maita tuloerot ovat kasvaneet. Koskaan aikaisemmin ei maailman absoluuttisesti rikkain prosentti ole vaurastunut niin runsaasti kuin uuden vuosituhannen aikana.
Antropologinen tutkimus on tuottanut runsaasti dataa siitä, miten ristiriitaisia vaikutuksia kestävän kehityksen ja reilun kaupan nimekkeillä siunatut hankkeet tuottavat paikalliskontekstissa – teema, josta on keskusteltu toistuvasti myös toimittamallani  nettisivulla allegralaboratory.net. Vain yhden esimerkin tästä keskustelusta tarjoaa sivuston tuore kirja-arvio teoksesta Darjeeling Distinction, joka käsittelee Darjeeling-alueen brändättyä teetuotantoa ja -kauppaa.
Aivan oman lisänsä näihin keskusteluihin tuovat kansainvälisiltä humanitarismin kentiltä kantautuvat äänet, jotka painottavat suuren osan mm. YKn kenttäprojekteista olleen joko täysin hyödyttömiä tai suoranaisen vahingollisia – ja kuinka nämä seuraukset mm. YKn keskustoimistojen projektisuunnittelussa sivuutetaan täysin.
Erkkilä ei nosta tekstissään esiin näitä huolenaiheita, vaan puoltaa suomalaisyritysten osallistumista ‘köyhyys-bisnekseen’ muun muassa YKn viime vuosina voimakkaasti kasvaneilla ostoilla:

“YK tekee vuosittain hankintoja 16 miljardilla dollarilla eri operaatioitaan varten. Suomen osuus hankinnoista on ollut vain 0,21 % eli ”pyöristysvirheen kokoinen”. YK ostaa, haluammeko myydä? Vai annammeko muiden maiden hoitaa kaupat kotiin?”

Mistä lähtien aidosti vastuullinen ja hyväksyttävä argumentti liiketoimille on ollut ‘jos me emme tähän bisnekseen lähde, joku muu vie sen’? Tämä voi olla käytännön kannalta käypä peruste, mutta ei sillä mitään tekemistä bisneksen moraalisen oikeutuksen kanssa ole.
Vapaakauppaideologia on kiistatta yksi aikamme keskeisistä eetoksista – kenties keskeisin. Tämä asema ei kuitenkaan muuta mitenkään sitä, että globaali kauppa ja talousjärjestelmä pohjautuvat epätasa-arvoiselle maailmanlaajuisen varallisuuden jakautumiselle. Kaupan vapauttaminen ei haasta vaan päinvastoin voimistaa tätä epäkohtaa.
Kansainvälinen oikeus osallistuu tähän kaikkeen keskeisesti. Se pohjaa samaten historiallisesti epätasa-arvoiselle maailmanjärjestykselle. Tänä päivänä kansainvälisen oikeuden rakenne oikeuttaa ja ylläpitää tätä epätasarvoa luomalla normistoa, jolla joko synnytetään näennäisiä tasapuolisen osallistumisen mahdollisuuksia – tai pilkotaan vastualueet siten, että useat köyhyyden aiheuttamista ongelmista näyttäytyvät kehitysmaiden ihmisoikeusrikkomuksina.
Viime aikoina huomion keskipisteessä on ollut TTIP-sopimus. Kansainvälisen oikeuden rakenteen näkökulmasta tämä sopimus näyttäytyy toisin – perustavaa laatua olevan poikkeuksen sijaan se muodostaa kärjistetyn esimerkin siitä, minkälaisia epäoikeudenmukaisia ja ideologisesti arveluttavia juridisia järjestelyjä kansainvälisen oikeuden keinoin on mahdollista luoda.
Palataan asioiden alkuun: köyhyyden poistaminen voi todellakin olla erittäin hyvää bisnestä – länsimaille! Useat tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka sekä koko kehitysapu että humanitääriseen työhön käytetyt varat hyödyttävät talousnäkökulmasta ennenkaikkea tätä työtä tekeviä länsimaita ja heidän ‘humanitäärisiä yrittäjiään’. Erkkilä puolustaa sitkeästi tätä taloudellista hyötyä perustellen sitä kehitystyön jatkuuvuudella:

“Kehitysliiketoiminta on liiketoimintaa, joka tuottaa positiivisia vaikutuksia kehittyvillä markkinoilla ja tapahtuu suomalaisten yritysten ja kehitysmaiden toimijoiden välillä. Jotta toiminta olisi jatkuvaa pilottiprojektien ja kampanjoiden sijaan, sen on oltava myös taloudellisesti kannattavaa.”

En näe itse näiden asioiden yhteyttä toisiinsa lainkaan. Maailmanlaajuinen epätasa-arvoisuus on aito ongelma. Miten olemme päätyneet elämään maailmassa, jossa on moraalisesti hyväksyttävää perustella tämän globaalin epäkohdan korjaamista sillä, että se voi ja sen pitää hyödyttää meitä, jo valmiisti etuoikeutettuja?
Tässä kohtaa on muistettava, kenelle Erkkilä viime kädessä puhuu – suomalaiselle yritysmaailmalle, jonka innostaminen ‘kehittyviin markkinoihin’ muuttuu ymmärrettäväksi Erkkilän oman ammatillisen profiilin valossa: hän selvittää tällä hetkellä “kiinnostusta ja tarpeita kehittyville markkinoille suuntautuvaan kasvuohjelmaan.”
Toisin sanoen hän on tekemässä köyhyyden vähentämisestä tietynlaista markkinatutkimusta ja tällä tekstillään markkinointityötä omaa ‘tuotettaan’ kohtaan. Tämä kaikki käy ilmi viimeistään hänen todetessaan:

“Vastuullinen, kehitysvaikutuksia tuottava toiminta voi olla myös kilpailuetu ja hyvä keino erottua kilpailijoista.”

Sekä Erkkilä että hänen tekstinsä edustavat minulle tietyllä profiililla varustettua, ‘hyvän’ auralla ratsastavaa bisnesammattilaista, joidenlaisiin olen törmännyt viime aikoina yhä useammin – odottamattomissa ja häiritsevissä konteksteissa.
Yhteistä tälle ammattikunnalle on erilaisten moraalisten ja humanitääristen argumenttien painottaminen, mikä ‘brändää’ heidät selkeällä tavalla. Tämä painotus – erityisesti yhdistettynä iloiseen ja vilpittömältä vaikuttavaan olemukseen – tuo kiistatonta lisäarvoa bisneshankkeille, jotka muutoin saattaisivat näyttäytyä äärihärksiltä maailman huono-osaisten riistolta.
Klassinen esimerkki tästä lienee 1970-luvun kohu Nestlen aggressiivisesta kehitysmaihin kohdistuvasta äidinmaitovastikkeen markkinoinnista: sen sijaan, että äitejä olisi kannustettu imettämään ja heille olisi tarjottu ruokaa ja juomaa, Nestlé markkinoi äidinmaitovastiketta. Koska puhdasta vettä vastikkeen valmistamiseen ei ollut tarjolla, seurauksena oli sairastumisia ja vauvojen kuolemantapauksia.
Tietenkään Erkkilä kollegoineen ei halua aiheuttaa maailmaan mitään näin karmeaa – eikä minulla ei ole syytä epäillä, etteikö hänen edustamansa ammattiryhmän toimiin liittyisi myös vilpitöntä halua auttaa.
Tämä ei kuitenkaan riitä! Vääriin lopputuloksiin johtavaa toimintaa ei oikeuta se, että ‘parempi on tehdä edes jotain kuin olla tekemättä yhtään mitään’. Vanha viisaus pitää kutinsa: tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Kun tuota tietä päätyy seuraamaan, oli tarkoitus hyvä tai ei, helvetissä sitä lopulta ollaan – ja vastuu on hyvillä aikomuksilla leikkineiden.
Kannatan itse aktiivista läsnäoloa maailmassa ja uskon ihmisten voimaan tehdä hyvää! Miten? Palataan tähän toiste. Tämän kirjoituksen lopetan toteamalla:

Niin pitkään kun köyhyyden vähentämiseen tähtäävä bisnes hyödyttää hitustakaan enemmän maailman jo valmiiksi vauraimpia väestönosia kuin niitä köyhiä, joiden aseman parantamisella sitä oikeutetaan, rahtuakaan moraalista oikeutusta tämän bisnesmallin ‘hyvyys’ ei yritystoiminnalle tarjoa!