Sosiaalisessa mediassa kiersi viime viikolla lista, joka luetteli HYn lopettamat tieteelliset kausijulkaisut. Julkaisuja on 636. Lista on hengästyttävä, tyrmistyttävä, katastrofaalinen.

Sen vaikutukset ovat mittaamattomat: samaan aikaan sekä lamautetaan merkittävästi suomalaista tiedejulkaisemista että edesautetaan HYn tippumista rangink-listoilla. Kuinka tutkijoiden tulisi tehdä ‘huippututkimusta’, jos heidän emo-organisaationsa ei tarjoa pääsyä viimeaikaiseen ‘huippututkimukseen’?!

Tilanne on täysin verrannollinen siihen, että Suomen jääkiekkojoukkue lähetettäisiin MM-kilpailuihin rikkinäisillä luistimilla – ja sitten haukuttaisiin joukkue, kun kultaa ei tullutkaan.

Tietenkin peruutettujen kausijulkaisujen lista on vain yksi pisara siinä karseassa toimenpiteiden meressä, jota leikkaukset aiheuttavat. Kuitenkin lista on erityisen kylmäävä: se konkretisoi, kuinka yliopistojen tuhoaminen käytännössä tapahtuu.
Olen viime viikkoina kertonut kansainvälisille kollegoilleni yliopistoleikkaustemme laajuudesta. Leikkausten pääpiirteet ovat olleet jo valmiiksi surullisen kuuluisia ja niitä ovat kerranneet myös lukuisat englanninkieliset artikkelit aiheesta.
Kuvaukseni saa kuulijani poikkeuksetta tyrmistymään. Suu auki he toistelevat ‘miksi’ – erityisesti, kun suomalainen koulutus- ja yliopistojärjestelmä ovat maailmankuuluja. Olen toistuvasti kuullut vuolaita kehuja siitä, kuinka Helsingin yliopisto on tähän asti pärjännyt selkeästi ‘itseään suuremmassa liigassa’.
Miksi tämä kaikki halutaan tuhota?!
En osaa vastata mitään, koska en myöskään ymmärrä. Tai ymmärrän, mutta vastaus on melkein liian surullinen – käynnissä tuntuu aidosti olevan ennennäkemätön sivistysvihamielisyys sekä törkeä uusluokkayhteiskunnan läpi runnominen.

Pyrkimys yhteiskuntaan, jossa valmiiksi hyväosaiset voivat toisentaa etuoikeuksiaan maksullisella koulutuksella ja jossa tutkijat toimivat suuromistajien varallisuuden kasvattamisen kätiöinä jalostamalla tietotaitonsa yritysten tuotekehittelyn ja ‘tietojohtamiseen’.

Päättäjien on turha väittää, että nykyisten toimenpiteiden taustalla olisi aito huoli koko kansakuntamme tasaveroisen tulevaisuuden turvaamisesta. Sikäli ilmiselvän epätasa-arvoistavaa nyt ajettu politiikka on.
Se, mitä en ymmärrä, on, ettei kukaan päättävissä asemissa näe yliopistomaailmassa läpirunnottujen uudistusten sekä strategiatasolla esitettyjen ‘kehitystavoitteiden’ syvällistä ristiriitaa: sitä, että nyt tehtävät leikkaukset täysin aidosti ja konkreettisesti sulkevat pois yliopistoille esitetyt tavoitteet – mm. kuuluisan ranking-listoilla kipuamisen.
Saimme viime viikolla tästä ristiriidasta jälleen kouriin tuntuvan esimerkin, kun HY esitteli strategiansa vuosille 2017-2020. Strategia tuomittiin somessa – aiheesta – nopeasti konsulttien tyhjää kumisevaksi sanahelinäksi.
Kuten Laura Kolbe kommentoi Facebook-sivullaan:

Kansisivun muodollisesta sinivalkoisuudesta huolimatta edessä on Alma Materin lopullinen irrottaminen kansalliselta ja paikalliselta alustaltaan.

Strategia irroittaa maamme kansainvälisesti johtavan yliopiston lopullisesti sivistyksen ja koulutuksen traditiosta samoin kuin sen tasa-arvoistavasta tehtävästä.
‘Epätuottaville’ aloille – kuten humanisteille ja yhteiskuntatieteilijälle – raportti välitti tutun viestin: niitä/meitä ei juuri tulevaisuuden yliopistossa kaivata. Strategia summaa, miten aidon kuutamolla ja todellisuudesta irtaantunut tämä ‘strategiasuunnitelmien’ maailma on. Tämä lainaus havainnollistaa asian:

Helsingin yliopisto haluaa olla vuoteen 2025 mennessä opiskelijoita, tutkijoita ja kumppaneita ympäri maailmaa houkutteleva ympäristö huippututkimukselle ja oppimiselle. Korkeatasoinen infrastruktuuri ja laajat digitaaliset aineistot mahdollistavat luovan työskentelyn.

Nyt toteutettu kausijulkaisujen tilausten massiivinen peruuttaminen on täysin vastoin jälkimmäistä tavoitetta. Tulkitsemmeko tämän siis optimistisesti niin, että peruutus on tilapäinen ja kausijulkaisujen tilaukset palautetaan mahdollisimman pian?
Pelkään, ettei minussa ole jäljellä riittävästi optimismia uskomaan tähän. Tosin en yllättyisi, jos nyt peruttujen julkaisuiden tilalle hankittaisiin lähitulevaisuudessa jotain ‘hyödyllistä’ – kuten International Journal on the Marketability of the Humanities.
Toivoakseni tällaista journaalia ei todellisuudessa ole olemassa – mutta huomaan nykyään toistuvasti, kuinka mahdottomaksi todellisuus tekee parodian.
HYn leikkausten ja virallisten strategian synnyttämä ristiriita ‘huippututkijoiden’ houkuttelemisen suhteen on tätäkin selkeämpi: mikään tämänhetkisistä HYn toimenpiteistä ei tue sitä, että yliopisto olisi muuttumassa toimintaympäristöksi, joka houkuttelee aitoja tutkimusmaailman huippuja – tai yhtään ketään.
Sekä yliopiston viestintä leikkaustilanteessa että täysimittaisten henkilöstöleikkausten läpivieminen voimistavat tätä.

Kuinka yliopisto kuvittelee voivansa nykyjohtamisella houkutella palvelukseensa huippututkijoita, kun nykyisetkin ‘huiput’ kiirehtivät kilvan jättämään uppoavan laivan? Myös ne, joilla on kansainvälisesti vertailtuna aivan poikkeuksellisen vahva tunneside rakkaaseen kotiyliopistoonsa?!

Olemme tutkijakunnassa toistelleet kyllästymiseen asti, miksi leikkaukset ovat tuhoisia ja miksi tutkimusprofilointi on sekä syvästi vahingollista että suoranaista hölmöläisten hommaa. Valitettavasti tätä viestiä on tarpeen toistella entisestään – opetusministerimme viikonloppuiset tv-kommentit muistuttivat tästä jälleen.
Jatkan tästä teemasta toiste – mutten voi olla ihmettelemättä, jälleen: miten olemme voineet päätyä tilanteeseen, jossa tutkimuskentän toimintaa sekä kommentoivat että ohjaavat ihmiset, joilla ei aidosti ole tähän minkäänlaista kompetenssia – ilman mitään häpyä?

Miksi poliitikoilla tuntuu olevan pakkomielle erityisesti Helsingin yliopistoa kohtaan? Onhan meillä jo yksi Aalto, joka perustettiin nimenomaan toteuttamaan tutkimuksen ja tuotekehityksen liiton fantasioita! Miksei tämä riitä?!

Kuluneina viikkoina Suomi on tervetulleena vaihteluna ollut kansainvälisissä otsikoissa syvästi ilomielisistä syistä,  Loldiers of Odinin fantastisen protestikarnevaalin ansiosta. Vuonna 2015 jaksoin myös itse protestoida yliopistomaailman pimeyttä hymy huulillani – olkoonkin yhteenpurtujen hampaiden läpi.
Nyt oma huumorintajuni uhkaa loppua ja kiukku ottaa ylivaltaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan voita, jos nykytila lannistaa meidät suuttumuksella – ahdistuksesta puhumattakaan.
Siksi kiitän Loldierseja lämpimästi ja lopetan tämän tulikivenkatkuisen vuodatukseni päättäväisesti:

En anna nykymenon korruptoida ja kylmettää sydäntäni – luotan siihen, että huumori on paras vastarinnan väline – en anna nykymenon …