Tuhotaan yliopistot! Osa X

Sosiaalisessa mediassa kiersi viime viikolla lista, joka luetteli HYn lopettamat tieteelliset kausijulkaisut. Julkaisuja on 636. Lista on hengästyttävä, tyrmistyttävä, katastrofaalinen.

Sen vaikutukset ovat mittaamattomat: samaan aikaan sekä lamautetaan merkittävästi suomalaista tiedejulkaisemista että edesautetaan HYn tippumista rangink-listoilla. Kuinka tutkijoiden tulisi tehdä ‘huippututkimusta’, jos heidän emo-organisaationsa ei tarjoa pääsyä viimeaikaiseen ‘huippututkimukseen’?!

Tilanne on täysin verrannollinen siihen, että Suomen jääkiekkojoukkue lähetettäisiin MM-kilpailuihin rikkinäisillä luistimilla – ja sitten haukuttaisiin joukkue, kun kultaa ei tullutkaan.

Tietenkin peruutettujen kausijulkaisujen lista on vain yksi pisara siinä karseassa toimenpiteiden meressä, jota leikkaukset aiheuttavat. Kuitenkin lista on erityisen kylmäävä: se konkretisoi, kuinka yliopistojen tuhoaminen käytännössä tapahtuu.

Olen viime viikkoina kertonut kansainvälisille kollegoilleni yliopistoleikkaustemme laajuudesta. Leikkausten pääpiirteet ovat olleet jo valmiiksi surullisen kuuluisia ja niitä ovat kerranneet myös lukuisat englanninkieliset artikkelit aiheesta.

Kuvaukseni saa kuulijani poikkeuksetta tyrmistymään. Suu auki he toistelevat ‘miksi’ – erityisesti, kun suomalainen koulutus- ja yliopistojärjestelmä ovat maailmankuuluja. Olen toistuvasti kuullut vuolaita kehuja siitä, kuinka Helsingin yliopisto on tähän asti pärjännyt selkeästi ‘itseään suuremmassa liigassa’.

Miksi tämä kaikki halutaan tuhota?!

En osaa vastata mitään, koska en myöskään ymmärrä. Tai ymmärrän, mutta vastaus on melkein liian surullinen – käynnissä tuntuu aidosti olevan ennennäkemätön sivistysvihamielisyys sekä törkeä uusluokkayhteiskunnan läpi runnominen.

Pyrkimys yhteiskuntaan, jossa valmiiksi hyväosaiset voivat toisentaa etuoikeuksiaan maksullisella koulutuksella ja jossa tutkijat toimivat suuromistajien varallisuuden kasvattamisen kätiöinä jalostamalla tietotaitonsa yritysten tuotekehittelyn ja ‘tietojohtamiseen’.

Päättäjien on turha väittää, että nykyisten toimenpiteiden taustalla olisi aito huoli koko kansakuntamme tasaveroisen tulevaisuuden turvaamisesta. Sikäli ilmiselvän epätasa-arvoistavaa nyt ajettu politiikka on.

Se, mitä en ymmärrä, on, ettei kukaan päättävissä asemissa näe yliopistomaailmassa läpirunnottujen uudistusten sekä strategiatasolla esitettyjen ‘kehitystavoitteiden’ syvällistä ristiriitaa: sitä, että nyt tehtävät leikkaukset täysin aidosti ja konkreettisesti sulkevat pois yliopistoille esitetyt tavoitteet – mm. kuuluisan ranking-listoilla kipuamisen.

Saimme viime viikolla tästä ristiriidasta jälleen kouriin tuntuvan esimerkin, kun HY esitteli strategiansa vuosille 2017-2020. Strategia tuomittiin somessa – aiheesta – nopeasti konsulttien tyhjää kumisevaksi sanahelinäksi.

Kuten Laura Kolbe kommentoi Facebook-sivullaan:

Kansisivun muodollisesta sinivalkoisuudesta huolimatta edessä on Alma Materin lopullinen irrottaminen kansalliselta ja paikalliselta alustaltaan.

Strategia irroittaa maamme kansainvälisesti johtavan yliopiston lopullisesti sivistyksen ja koulutuksen traditiosta samoin kuin sen tasa-arvoistavasta tehtävästä.

‘Epätuottaville’ aloille – kuten humanisteille ja yhteiskuntatieteilijälle – raportti välitti tutun viestin: niitä/meitä ei juuri tulevaisuuden yliopistossa kaivata. Strategia summaa, miten aidon kuutamolla ja todellisuudesta irtaantunut tämä ‘strategiasuunnitelmien’ maailma on. Tämä lainaus havainnollistaa asian:

Helsingin yliopisto haluaa olla vuoteen 2025 mennessä opiskelijoita, tutkijoita ja kumppaneita ympäri maailmaa houkutteleva ympäristö huippututkimukselle ja oppimiselle. Korkeatasoinen infrastruktuuri ja laajat digitaaliset aineistot mahdollistavat luovan työskentelyn.

Nyt toteutettu kausijulkaisujen tilausten massiivinen peruuttaminen on täysin vastoin jälkimmäistä tavoitetta. Tulkitsemmeko tämän siis optimistisesti niin, että peruutus on tilapäinen ja kausijulkaisujen tilaukset palautetaan mahdollisimman pian?

Pelkään, ettei minussa ole jäljellä riittävästi optimismia uskomaan tähän. Tosin en yllättyisi, jos nyt peruttujen julkaisuiden tilalle hankittaisiin lähitulevaisuudessa jotain ‘hyödyllistä’ – kuten International Journal on the Marketability of the Humanities.

Toivoakseni tällaista journaalia ei todellisuudessa ole olemassa – mutta huomaan nykyään toistuvasti, kuinka mahdottomaksi todellisuus tekee parodian.

HYn leikkausten ja virallisten strategian synnyttämä ristiriita ‘huippututkijoiden’ houkuttelemisen suhteen on tätäkin selkeämpi: mikään tämänhetkisistä HYn toimenpiteistä ei tue sitä, että yliopisto olisi muuttumassa toimintaympäristöksi, joka houkuttelee aitoja tutkimusmaailman huippuja – tai yhtään ketään.

Sekä yliopiston viestintä leikkaustilanteessa että täysimittaisten henkilöstöleikkausten läpivieminen voimistavat tätä.

Kuinka yliopisto kuvittelee voivansa nykyjohtamisella houkutella palvelukseensa huippututkijoita, kun nykyisetkin ‘huiput’ kiirehtivät kilvan jättämään uppoavan laivan? Myös ne, joilla on kansainvälisesti vertailtuna aivan poikkeuksellisen vahva tunneside rakkaaseen kotiyliopistoonsa?!

Olemme tutkijakunnassa toistelleet kyllästymiseen asti, miksi leikkaukset ovat tuhoisia ja miksi tutkimusprofilointi on sekä syvästi vahingollista että suoranaista hölmöläisten hommaa. Valitettavasti tätä viestiä on tarpeen toistella entisestään – opetusministerimme viikonloppuiset tv-kommentit muistuttivat tästä jälleen.

Jatkan tästä teemasta toiste – mutten voi olla ihmettelemättä, jälleen: miten olemme voineet päätyä tilanteeseen, jossa tutkimuskentän toimintaa sekä kommentoivat että ohjaavat ihmiset, joilla ei aidosti ole tähän minkäänlaista kompetenssia – ilman mitään häpyä?

Miksi poliitikoilla tuntuu olevan pakkomielle erityisesti Helsingin yliopistoa kohtaan? Onhan meillä jo yksi Aalto, joka perustettiin nimenomaan toteuttamaan tutkimuksen ja tuotekehityksen liiton fantasioita! Miksei tämä riitä?!

Kuluneina viikkoina Suomi on tervetulleena vaihteluna ollut kansainvälisissä otsikoissa syvästi ilomielisistä syistä,  Loldiers of Odinin fantastisen protestikarnevaalin ansiosta. Vuonna 2015 jaksoin myös itse protestoida yliopistomaailman pimeyttä hymy huulillani – olkoonkin yhteenpurtujen hampaiden läpi.

Nyt oma huumorintajuni uhkaa loppua ja kiukku ottaa ylivaltaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan voita, jos nykytila lannistaa meidät suuttumuksella – ahdistuksesta puhumattakaan.

Siksi kiitän Loldierseja lämpimästi ja lopetan tämän tulikivenkatkuisen vuodatukseni päättäväisesti:

En anna nykymenon korruptoida ja kylmettää sydäntäni – luotan siihen, että huumori on paras vastarinnan väline – en anna nykymenon …

Advertisements

4 thoughts on “Tuhotaan yliopistot! Osa X

  1. En ole varsinaisesti mistään kanssasi eri mieltä, mutta toivoisin, että tieteen ystävien raivo kohdistuisi osin myös tieteellisen julkaisemisen globaaleihin ongelmiin. Tiedejournaalien tilaushinnat ovat viime vuosina nousseet keskimäärin muistaakseni noin 6% vuosivauhtia. Jopa Harvardin kaltaiset huiput ovat joutuneet kustannuspaineen alla karsimaan julkaisutilauksiaan. Tällä hetkellä yhteiskunta maksaa tutkimustiedosta kahdesti: tutkimusrahoituksen muodossa ja tiedejournaalien tilausmaksujen muodossa. Kehittyvien maiden tutkijat voivat vain haaveilla pääsevänsä lukemaan oman alansa keskeisiä julkaisuja, jopa silloin kun julkaistut tulokset koskevat heitä itseään: http://www.nytimes.com/2015/04/08/opinion/yes-we-were-warned-about-ebola.html?_r=0 Tilanteesta hyötyvät suuret kustantajat, jotka käärivät voittomarginaaleja, joista muilla liiketoiminnan aloilla vain haaveillaan (esim. Elsevierillä 37% vuonna 2014). Ratkaisu: julkaiseminen vastuullisissa Open Access -lehdissä, ynnä muut tieteen avoimuutta tukevat käytännöt (avoin data, tutkimusprosessin avaaminen). Ratkaisu Suomen tuhoisaan tiedepolitiikkaan: ääneen purnaaminen, tutkimuksen tärkeydestä viestiminen kaikilla rintamilla. Muutos: hidasta ja epävarmaa molemmissa tapauksissa, ei voi kuin toivoa, että järki lopulta voittaa.

    Like

  2. Kiitos kommentistasi – olen täysin samaa mieltä! Tiedejulkaisemisen hautaaminen ‘paywallin’ taakse on yksi tieteellisen vaikuttamisen suurimpia ongelmia. Tutkija on tässä kohtaa täysin neuvoton – pahimmillaan halu tehdä työtään, lue jakaa tutkimuksensa tuloksia mahdollisimman laajalle yleisölle, tekee tutkijasta rikollisen. Academia.edu-alustan ympäriltä olen kuullut huhuja, että tutkijoita on vähintäänkin painostettu poistamaan tekstejään. Suoranaisista rikossyytteistä en ole kuullut – kenties näitäkin näemme.

    Minusta ratkaisu pitäisi olla toinen: minusta yliopistojen pitäisi sekä tilata journaaleja että vaatia niitä muuttumaan OA-periaatteella julkaistavaksi, toisin sanoen vapaasti netissä saativalla oleviksi. Miksi yliopistot maksaisivat, jos sisältöön pääsisi ilmaiseksikin käsiksi? Siksi, että yliopistojen tehtävä on huolehtia tutkimustiedon laajasta leviämisestä yhteiskuntaan.

    Nykytila on vahvassa murroksessa ja täysin kestämätön – minkä osoittaa suoraan se, että esimerkiksi EUn uusissa rahoitusmuodoissa vaaditaan tutkijoita julkaisemaan OA-julkaisuissa. Yksittäiset tutkijat eivät pysyt saavuttamaan nykytilaan muutosta. Ennemmin koko paywall-ilmiö puhuu samasta ylipistokriisistä, josta myös Suomessa on kyse: tutkimuksen ja koulutuksen jäämisestä talousintressien jalkoihin.

    Jälkipolvilla on huomattavasti pohdittavaa siinä, kuinka nykytila on päässyt näin pahaksi. Tästä(kin) lisää toisella kertaa, mutta väitän itse, että räjähdysmäisesti lisääntynyt yliopistobyrokratia on keskeisessä roolissa tässä kaikessa. Se kerta kaikkiaan karkoittaa tietynlaisia intellektuelleja luotaan ja vetää tietyntyyppisiä puoleensa. Kuten sanottua, tämä lausunto vaatii huolellista avausta, mutta näiden asioiden yhteys on minusta kiistaton.

    Summa summarum: yliopistojen pitäisi maksaa journaalien tilausmaksuja, jotta niitä voidaan tehdä tarvittavalla ammattitaidolla – josta pitää maksaa palkkaa. Yliopistojen pitäisi myös vaatia äänekkäästi – esimerkiksi uhkaamalla tilausten lopettamisella – että journaalit muuttuvat OA-periaatteella julkaistaviksi.

    Niin ja tutkimusta ja koulutusta ei pidä linkittää taloudellisiin etuihin eikä vallassa olevien poliitikkojen intresseihin. Riippumattomalla tutkimuksella on kokonaan erillinen rooli ja oikeutuksensa. (Taisi tulla tässä kirjoitettua jo uusi blogipäivitys..)

    Like

  3. “Lista on hengästyttävä, tyrmistyttävä, katastrofaalinen.”

    “vaikutukset ovat mittaamattomat”

    Lista ei ole katastrofaalinen. Ja ainakin omaan tutkijantyöhöni vaikutukset olisivat helposti mitattavissa: pyöristettynä hyvin lähelle nolla.

    Kirjasto on nähdäkseni tehnyt hyvän työn ja osannut seuloa poistettavien joukkoon kolmos-, nelos- ja vilttiketjun lehtiä. Rohkenen arvella että mitään huippututkimusta noissa lehdissä ei julkaista, vaan keskitason alle jäävää rutiinitutkimusta.

    Ensinnäkin ehkä 20% (nopeasti silmäillen) lehdistä ei ole edes etäisesti mitään tiedelehtiä (Ase ja Erä, Glorian Ruoka ja Viini, Kansan Uutiset, Perussuomalainen, jnpp.) eikä tiedekirjasto menetä mitään niiden poistuessa. Varsinaiset tiedelehdet näyttävät pääosin olevan sieltä vähiten arvostettujen lehtien päästä. Oma tutkimusalani on ekosysteemit ja ilmastomallit ja joukossa on vain yksi tiedelehti jonka kanssa olen ylipäätään koskaan ollut tekemisissä (Genome), ja vain muutamia lehtiä joita voisin periaatteessa kuvitella joskus ehkä lukevani (Agronomy Journal, Canadian Journal of Earth Sciences, Canadian Journal of Soil Science, SIAM Journal on Numerical Analysis ja pari muuta) mutta, huomatkaa tämä, en ole koskaan n. 15-vuotisen tutkijanurani aikana tarvinnut. Lisäksi listalla on kaksi populaaritiedelehteä josta olen joskus satunnaisesti lueskellut (IEEE Spectrum ja National Geographic). Oikeastaan vain National Geographicia voisin periaatteen tasolla himpun verran jäädä kaipaamaan.

    Hienoa ja osaavaa työtä kirjaston puolesta.

    Eri tutkijoilla on toki erilaiset tutkimuskohteet, mutta vaikka olen vain yksi esimerkki niin rohkenen kiistää tuon katastrofaalisuuden, sillä omaan työhöni tuo poistolista ei vaikuttaisi havaittavasti.

    Like

    • Kiitos kommentistasi! Lopetettujen lehtien tärkeys varmasti riippuu aloista. Useat journaaleista ovat omia tutkimusalojani ajatellen tärkeitä – lisäksi en halua lainkaan vähätellä sitä, mitä olen usean muun tutkijan toteavan. Kyseessä on nimenomaan säästökohde, joka iskee tiedejulkaisuun sekä pieniin tieteenaloihin.

      Tutkimusjulkaisun kenttä on vahvassa murroksessa. Sisältöä voidaan saada sähköisten alustojen kautta laajasti saataville nopeasti ja tehokkaasti, vähäisin materiaalisin kustannuksin. Kuitenkaan tiedejulkaisuun vaadittava työ ei mitenkään ole vähenemässä sisällöllisessä mielessä. Mikäli tämä lopetuslista toisi muassaan merkittävää lisärahoitusta uudenlaisten julkaisualustojen kehittämiseen sekä toimitustyöhön, sen vaikutukset olisivat lievemmät. Mm. useat listalla olevat arkistolähteet voivat hyvinkin nykyisellään olla saatavilla netissä.

      Kuitenkin tiedämme kiistatta, mitä akateemiselle rahoitukselle on nyt käynyt. On todella surullista, jos leikkaustilanne kääntyy ruokkimaan tieteenalojen välistä pudotuspeliä. Eikö yksi vanhimmista hallintotekniikoista ole ‘hajoita ja hallitse’?! Emme kukaan voita, jos lähdemme tälle tielle! Faktaa on, ettei tutkimusrahoituksesta pitäisi ylipäätään leikata!

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s